sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Fraktaaliruhtinas - Hannu Rajaniemi

 
Mitäh?! Tämä tekstihän piti lätkäistä ihmisten ilmoille yli kaksi kuukautta sitten. Kirottuja olkoot epäjohdonmukaisuuteni ja valikoiva muistini.
 
Kuten totesin jo edellisen osan arvostelussa, Hannu Rajaniemi on kova jätkä. Fraktaaliruhtinas jatkaa siitä, mihin Kvanttivaras loppui. Vuonna 2012 The Fractal Prince -nimellä julkaistu ja 2013 suomennettu kirja syventää mestarivaras Jean le Flambeurin tarinaa, avaa monen muun hahmon taustoja ja kertoo aurinkokuntamme hallitsijoista, Perustajista.
 
Näkeekö joku muukin kannessa jotain hävytöntä?

Edellisessä kirjassa tarina keskittyi Marsin liikkuvaan kaupunkiin, Oublietteen. Nyt vuorossa on rakas kotiplaneettamme Maa, tarkemmin sanoen sen ainoa kaupunki Sirr ja sitä ympäröivä aavikko, jolla villikoodina tunnettu luonnon ja nanoteknologian tappava yhteenliittymä raivoaa. Sirr on mielenkiintoisella tavalla kieroutunut, futuristinen versio tuhannen ja yhden yön tarinoista tutuista arabikaupungeista minareetteineen ja jinneineen. Kvanttivarkaan juoni pyöri muistojen varastamisen ympärillä, nyt vuorossa ovat tarinat. Tarinat, jotka vangitsevat kuulijansa.

Kahteen pääjuoneen jakautunut tarina keskittyy a) Varkaan ja Mielen suunitelmaan varastaa Matjek Chenin, Aurinkokunnan Sisäosien Valtiaan ja Lohikäärmeiden Isän, alkugogoli sekä b) Tawaddud Gomelezin tarinaan suvun mustana lampaana Sirrin kaupungissa. Ketään tuskin yllättää näiden kahden tarinan yhteennivoutuminen.

Muuten kirja onkin varsin yllättävä. Juoni ja vaihtuvat tapahtumat pitävät otteessaan, vaikka välillä meno on kuin vuoristoradalla. Jos vuoristoradoista ei tykkää, niin ne saattavat aiheuttaa ahdistusta ja kuvotusta. Älä aloita tätä kolmiosaiseksi muodostuvaa sarjaa tästä keskimmäisestä osasta. Äläkä lue vuoristoradan kyydissä, siitä tulee huono olo.

Taitavaa kikkailua henkilöhahmoilla, teknologialla, juonella ja tunteilla. Välillä lukijaakin hämätään, eikä kirjaa malta laskea käsistään. Tarinat, jotka vangitsevat... Nostan hattua Rajaniemelle mielenkiintoisen ja omaperäisen maailman luomisen vuoksi. Kirjan kieli on rikasta ja edelleen sillä samalla scifijargonilla terästettyä. Mainiota.


"Olipa kerran tyttö, joka rakasti vain hirviöitä..."
4/5 Hyvä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti