Keikari - Jan Guillou

Suuri vuosisata -sarjan toinen osa kertoo meille mitä Sverre Lauritzenille tapahtui Englannissa. Koska kirjoitukseni on usein (tai aina) sidoksissa tunnetilaani, en edes yritä olla objektiivinen. Vahvan aloituksen tehneen Sillanrakentajat-kirjan jälkeen Guilloun kynä ei yllä lähellekään samaa tasoa. Kirja on lattea, sekava ja yrittää esittää älykkäämpää mitä onkaan. Hieman kuin minä baarissa kello kolmen aikaan.

http://www.adlibris.com

Okei, onhan kirjassa paljon kulttuuriasiaa ja ajankuvausta. Lisäksi Albien ja Sverren rakkaus omine ongelmineen on ihan mielenkiintoista luettavaa. Ennen kuin joku edes harkitsee pitävänsä minua homofobisena, niin voin kertoa kannattavani tasa-arvoista avioliittoa, homojen adoptio-oikeutta ja niin edelleen. Poliittinen kantani ei kuitenkaan pelasta tätä kirjaa, sillä siinä ei vain mielestäni ole hyvän kirjan aineksia. Keikari olisi toiminut paremmin 30-sivuisena novellina, sillä nyt minusta tuntui lähinnä siltä, että tuhlasin aikaani.

Paremmin ensi kerralla, herra Guillou...
2/5 Välttävä

Consider Phlebas (Muista Phlebasta) - Iain M. Banks

Tämä kirja ei ole ensimmäinen lukemani Banksin teos, mutta se aloittaa maailmankuulun Kulttuuri-sarjan. Ensivaikutelman perusteella kyseessä on keskinkertainen scifi-eepos: Galaksissa raivoaa sota. Pienen joukon on löydettävä paikasta X esine Y. Kuinka tuoreita ja omaperäisiä ajatuksia. Tarkemmin sanottuna pieni joukko koostuu palkkasotureista, X on myyttisten Dra'Azonien valvoma Kuolleiden Planeetta ja Y yksi Kulttuurin suunnattoman voimakkaista tekoälyistä, Mielistä.

http://www.iain-banks.net

Idiranien ja Kulttuurin välinen, koko galaksin mittakaavassa varsin pieni sota on kestänyt jo vuosia. Miljardeja on kuollut, useita planeettoja ja jopa aurinkoja on tuhottu, eikä loppua ole vielä näkyvissä. Idiranit taistelevat uskonsa puolensa ja täyttävät tyylilajille uskollisesti pahojen poikien roolin. Kulttuuri sotii selviytyäkseen ja on näin ollen hyvä ja puhtoinen. Vai mitä? Väärin.

Ilahduttavasti Banks ymmärtää jo ensimmäisessä Kulttuuri-kirjassaan, että klassisia, hyvän ja pahan taistelua kuvaavia kirjoja on aivan liikaa. Kirjan päähenkilö Horza tai häntä jahtaava Perosteck Balveda eivät ole yksioikoisesti mustavalkoisia hahmoja. Muodonmuuttaja Horza halveksuu Kulttuuria, sen voimallisia tekoälyjä ja Kulttuurin tapaa puuttua asioihin, jotka eivät sille kuulu. Kulttuuri on teknologisesti kehittynyt, hedonistinen, periaatteisiinsa ja vapauteen uskova liberaali yhteenliittymä, joka ei tosipaikan tullen epäröi käyttää raakaa voimaa jopa tuhlailevassa määrin.

Kirjan juoni on varsin keskinkertainen, mutta sen maailma on rikas ja mielenkiintoinen. Myös myöhemmissä Banksin teoksissa toistuvia teemoja ovat Kulttuurin sotkeutuminen tavalla tai toisella joka asiaan ja päähenkilöiden tekojen yllättävän pieni merkitys galaksin ja Kulttuurin tulevaisuudelle. Jokaisen kirjan lopputunnelmat ovat rauhalliset, mutta samalla surulliset ja haikeat. Ilmestyttyään vuonna 1987 Consider Phlebas esitteli ensimmäisen kerran meille galaksin, johon olisin mielelläni uppoutunut kymmenien kirjojen ajaksi. Voittaja-ainesta se ei ole, mutta suosittelen lukemaan sen joka tapauksessa.


IV. Death by Water

Phlebas the Phoenician, a fortnight dead,

Forgot the cry of gulls, and the deep sea swell

And the profit and loss.

A current under sea

Picked his bones in whispers. As he rose and fell

He passed the stages of his age and youth

Entering the whirlpool.

Gentile or Jew

O you who turn the wheel and look to windward,

Consider Phlebas, who was once handsome and tall as you.

 

- T.S. Eliot: The Waste Land


3/5 Kohtalainen

Painava sana

Minä pidän kirjoista. Vaimonikin pitää kirjoista. Tässä kaksi erittäin pätevää syytä siihen, miksi meiltä löytyy satoja romaaneja, trillereitä, tietokirjoja, scifikirjoja, elämäkertoja, fantasiakirjoja, sotakirjoja ja niin edelleen. Täydet kirjahyllyt ovat tarjonneet viihdettä tuhansiksi tunneiksi ja miellyttävät silmää.

Mutta sitten tulee aika muuttaa. Jokainen, joka on haalinut itselleen kirjoja ja vaihtanut asuntoa, tietää tuskamme. Kirjat täytyy pakata muuttolaatikoihin, kuljettaa uuteen asuntoon ja lajitella taas kirjahyllyihin. Kirjahyllyihin, jotka ovat hädin tuskin selvinneet ehjänä muuttopakun kyydissä ja jotka täytyy kantaa seitsemänteen kerrokseen liian ahtaan hissin vuoksi. Sellaisina hetkinä, selkä vääränä lukumateriaalia paikasta toiseen siirtäessään, tuntee polttavan tunteen housuntaskussaan. Siellä nahkaisen ja hieman kuluneen lompakon uumenissa lepää kirjastokortti, jota tulee käytettyä aivan liian harvoin.

Miksi ostin tämänkin keskinkertaisen jännitysromaanin, kun sen olisi saanut ilmaiseksi lainaan kirjastosta, jonka ohi kävelen kaksi kertaa päivässä? Miksi löydettyäni mukaansatempaavan kirjasarjan minun on ostettava kaikki sen osat heti niiden ilmestyttyä? Miksei näitä kaikkia kirjoja voisi vain heittää parvekkeelta alas tai kasata valtaisaan kekoon, jonka voisi sitten sytyttää tuleen? Siinä muuttoavuksi värvätyt kaverimmekin saisivat paistaa makkaraa. Yhdessä korkkaisimme muutto-oluet ja lämmittelisimme käsiämme tuhansien eurojen hintaisessa loimussa savun kiemurrellessa keväistä taivasta kohden.

Hyvät ihmiset, käyttäkää kirjastoja.

Master of the House of Darts - Aliette de Bodard

Tiedättekö mitä minä inhoan? Kirjasarjan osia, joiden väitetään toimivan myös erikseen. Tämä Obsidian and Blood -sarjan kolmas osa ei ainakaan toimi, sen verran paljon se sisältää viittauksia edellisiin osiin. Trilogian päättävä Master of the House of Darts alkaa, kun uuden hallitsijan joukot palaavat sodasta. Jos joku ei tiennyt, niin atsteekit kävivät monia sotia vain saadakseen vankeja. Nämä vangit uhrattiin jumalille erinäisinä juhlapäivinä, tällä kertaa kyse on Tenochtitlanin uuden hallitsijan virkaanastujaisista

Jotta tästäkin saataisiin rikoskirja, jonkun on kuoltava. Tällä kertaa epäonni suosii sodasta palaavaa soturia, joka tuupertuu ilman näkyvää syytä. Kuolleiden ylipappi Acatl saa taas kädet täyteen töitä, joten teroita obsidiaaniveitsesi, uhraa verta jumalille, tee itsellesi kaakaota, syö pari maissilättyä ja lähde ratkaisemaan mysteerejä Acatlin kanssa ympäri Tenochtitlania.

http://aliettedebodard.com

Yritän jälleen kerran välttää juonipaljastuksia. On ilo nähdä, miten useampi sivuhahmo on kasvanut ja kehittynyt trilogian aikana. Tutunoloiset loitsut, uhraukset ja jumalien sekaantumiset maailman menoon ovat jälleen mukana, mutta eivät vie tällä kertaa niin paljon huomiota tarinalta. Tai sitten olen vain kolmatta kirjaa lukiessani tottunut ahuizotleihin, jumalten valtakunnassa vierailuihin ja magian runsaaseen, mutta paikoitellen epäloogiseen käyttöön. Joka tapauksessa Master of the House of Darts lopettaa sarjan tyylillä. Näin omaperäisiä kirjoja saisi olla paljon enemmän.

"We all must die
We all must go down into darkness
Leaving behind the marigolds and the cedar trees
Nothing is hidden from Your gaze"
4/5 Hyvä

Harbinger of the Storm - Aliette de Bodard

Obsidian and Blood -trilogian toinen osa vie meidät uudestaan viiden vuosisadan takaiseen Tenochtitlaniin. Kirja toimii myös sarjasta erillisenä teoksena, mutta suosittelen lämpimästi aloittamaan lukemisen Servant of The Underworldista.

http://aliettedebodard.com

Tiesitkö, että tähdet ovat itseasiassa verenhimoisten demonien silmiä? Ja että ainoa suoja näitä hirviöitä vastaan on Huitzilpochtlin, sodan ja auringon jumalan, suojelus? Mutta kun Huitzilpochtlin voiman ilmentymänä tunnettu Tenochtitlanin hallitsija on kuolemassa, myös jumalan suojelus heikkenee. Uusi hallitsija täytyy valita, joten luvassa on kovaa valtapeliä ja neuvoston jäsenen murhaan asti menevää juonittelua. Tätä murhaa ryhtyy tutkimaan jo edellisestä kirjasta tuttu Acatl, kuoleman jumala Mictlantecuhtlin ylipappi. Koko maailman kohtalo on vaakalaudalla, eikä juuri ketään tunnu kiinnostavan muu kuin poliittinen kieroilu ja oman valtansa edistäminen. Acatlin on taas aika tarttua obsidiaaniveitsiinsä ja nousta sekä poliittista eliittiä että itse jumalia vastaan.

Kuten sarjan edellinenkin osa, myös Harbinger of the Storm vie lukijansa keskelle elämää ja taikuutta sykkivää Tenochtitlania. Aliette de Bodard kirjoittaa atsteekkikaupungista todella uskottavasti, ja kirjaa lukiessa voi suorastaan tuntea Meksikon auringon kasvoillaan. Valitettavasti de Bodardin lahjat eivät aina riitä uskottavan ja loogisen juonikuvion koossa pitämiseen. Välillä tuntuu kuin jumalia käytettäisiin ainoastaan paikkaamaan juonen aukkoja, eivätkä uskonnolle elämänsä omistaneet ylipapit ole varsinaisesti mitään teologisia neroja. Kaikesta huolimatta kyseessä on keskinkertaista parempi rikoskirja.

"We live on Earth, in the Fifth World
Not forever, but a little while
As jade breaks, as gold is crushed
We wither away, like feathers we crumble
Not forever on Earth, but a little while..."
4/5 Hyvä

Servant of the Underworld - Aliette de Bodard

Atsteekkeja! Murhia! Mytologiaa! Kuulostaa hyvältä, ottakaa rahani ja antakaa minulle tällaisia kirjoja vaikka useampi. Kaikenlainen mytologia, varsinkin Atlantin tuolle puolen sijoittuva, on lähellä sydäntäni.

http://aliettedebodard.com

Servant of the Underworld on vuosisatojen takaiseen Tenochtitlanin atsteekkikaupunkiin sijoittuvan Obsidian and Blood -rikostrilogian ensimmäinen osa. (Siinäpä lause jota en olisi koskaan kuvitellut kirjoittavani). Kirja alkaa jumalatar Xochiquetzalin papittaren murhalla, jota kuolleiden ylipappi Acatl ryhtyy tutkimaan. Ikävästi Acatlin omaa veljeä Neutemocia epäillään murhaajaksi, jolloin motivaatio selvittää rikoksen todellinen tekijä nousee aivan toisiin ulottuvuuksiin.

Ulottuvuuksista puheen ollen, tämä kirja ei ole todellakaan mikään perinteinen murharomaani. Taikuus ja uhrit ovat atsteekkien arjessa jatkuvasti läsnä, eikä Acatlinkaan auta muuta kuin kysyä neuvoa jumalilta seinän noustessa tutkinnan tiellä pystyyn. Onko kyseessä sittenkään tavallinen murha, vai onko papittaren kuolema vain yksi sivujuonne jossakin paljon suuremmassa ja kauhistuttavammassa suunnitelmassa...

Vaikka en ole lukenut fantasiakirjallisuutta vuosiin, Servant of the Underworld iskee syvään kuin obsidiaaniveitsi. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että suurin osa sen viehätysvoimasta perustuu valtavirrasta poikkeavaan ympäristöön ja hyvään atsteekkimytologian tuntemukseen. Jos rikoskirjallisuus, veljesten välinen vihanpito, ihan kelvollinen kasvutarina, taikuus ja atsteekit ovat sinun juttusi, osta tämä kirja.

"Like the feathers of a precious bird
That precious bird with the emerald tail
We all come to an end
Like a flower
We dry up, we wither..."
4/5 Hyvä

Fraktaaliruhtinas - Hannu Rajaniemi

 

Mitäh?! Tämä tekstihän piti lätkäistä ihmisten ilmoille yli kaksi kuukautta sitten. Kirottuja olkoot epäjohdonmukaisuuteni ja valikoiva muistini.

 

Kuten totesin jo edellisen osan arvostelussa, Hannu Rajaniemi on kova jätkä. Fraktaaliruhtinas jatkaa siitä, mihin Kvanttivaras loppui. Vuonna 2012 The Fractal Prince -nimellä julkaistu ja 2013 suomennettu kirja syventää mestarivaras Jean le Flambeurin tarinaa, avaa monen muun hahmon taustoja ja kertoo aurinkokuntamme hallitsijoista, Perustajista.

 

Näkeekö joku muukin kannessa jotain hävytöntä?

Edellisessä kirjassa tarina keskittyi Marsin liikkuvaan kaupunkiin, Oublietteen. Nyt vuorossa on rakas kotiplaneettamme Maa, tarkemmin sanoen sen ainoa kaupunki Sirr ja sitä ympäröivä aavikko, jolla villikoodina tunnettu luonnon ja nanoteknologian tappava yhteenliittymä raivoaa. Sirr on mielenkiintoisella tavalla kieroutunut, futuristinen versio tuhannen ja yhden yön tarinoista tutuista arabikaupungeista minareetteineen ja jinneineen. Kvanttivarkaan juoni pyöri muistojen varastamisen ympärillä, nyt vuorossa ovat tarinat. Tarinat, jotka vangitsevat kuulijansa.

Kahteen pääjuoneen jakautunut tarina keskittyy a) Varkaan ja Mielen suunitelmaan varastaa Matjek Chenin, Aurinkokunnan Sisäosien Valtiaan ja Lohikäärmeiden Isän, alkugogoli sekä b) Tawaddud Gomelezin tarinaan suvun mustana lampaana Sirrin kaupungissa. Ketään tuskin yllättää näiden kahden tarinan yhteennivoutuminen.

Muuten kirja onkin varsin yllättävä. Juoni ja vaihtuvat tapahtumat pitävät otteessaan, vaikka välillä meno on kuin vuoristoradalla. Jos vuoristoradoista ei tykkää, niin ne saattavat aiheuttaa ahdistusta ja kuvotusta. Älä aloita tätä kolmiosaiseksi muodostuvaa sarjaa tästä keskimmäisestä osasta. Äläkä lue vuoristoradan kyydissä, siitä tulee huono olo.

Taitavaa kikkailua henkilöhahmoilla, teknologialla, juonella ja tunteilla. Välillä lukijaakin hämätään, eikä kirjaa malta laskea käsistään. Tarinat, jotka vangitsevat... Nostan hattua Rajaniemelle mielenkiintoisen ja omaperäisen maailman luomisen vuoksi. Kirjan kieli on rikasta ja edelleen sillä samalla scifijargonilla terästettyä. Mainiota.


"Olipa kerran tyttö, joka rakasti vain hirviöitä..."
4/5 Hyvä

Tai-Pan - James Clavell

Jee, lisää tiiliskiviä! Ostin viime syksyn kirjamessuilta kahdeksan kiloa James Clavellin kirjoja. Kilohinnaksi tuli muistaakseni näin ollen n. 3€/kg. Ja kyllä, heitin nuo luvut täysin hatusta. Tärkeintä on kuitenkin se, että kirjamessujen antikvariaattiosastolta tarttuu aina mukaan paljon halpaa ja hyvää luettavaa.

Mennäänpä asiaan. Tälläkin kertaa Clavell kuljettaa lukijan Aasiaan keskelle juonitteluja ja valtataisteluita. Nyt käydään läpi oopiumisodan jälkimaininkeja 1860-luvun Hongkongissa, jota suuret kauppahuoneet hallitsevat. Ovi Kiinaan on auki ja iso raha alkaa puhua. Kirja keskittyy kuvaamaan Jalon Kauppahuoneen tai-panin Dirk Struanin, ja hänen lähipiirinsä elämää sekä Struanin ja Brockin kauppahuoneiden välistä kilpailua laillisilla ja laittomilla markkinoilla.

Tai-pan tarkoittaa "isoa pomoa", kauppahuoneen johtajaa. Tosin kiinalaisten mielestä typerät ulkomaanepatot ovat tällä kertaa tavallista typerämpiä, sillä termi on perinteisesti tarkoittanut bordellin johtajaa. En ota kantaa prostituution ja yrityselämän yhtäläisyyksiin.

http://en.wikipedia.org

James Clavell on (oli) taitava kirjailija. Kuten edellinen kirja Shōgun, myös Tai-Pan sisältää kiinnostavia ja persoonallisia henkilöhahmoja, eikä päästä kieroilun ja rohkeuden täyttämää tunnelmaa latistumaan hetkeksikään. Positiivisena asiana voin mainita myös sen, ettei yksikään henkilöhahmo ei ole täysin synnistä vapaa. Struanin ja Brockin välinen kilpailu saa paikoitellen poikkeuksellisen rumia sävyjä, eivätkä menneisyyden varjot jätä heidän jälkeläisiäänkään rauhaan. Tai-Panin jatko-osa, myös itsenäisenä teoksena hyvin toimiva Noble House hyppää ajassa sata vuotta eteenpäin, mutta siitä lisää joku toinen kerta.

Annan kirjalle arvosanaksi 4, vaikka se oikeastaan ansaitsisi parempaa. Osittain mielipuolisten ja paikoittain epäloogisten arvosteluperusteideni vuoksi se ei yllä 5/5 -tasolle, sillä... Tai hittoako sitä tässä selittämään. Todella hyvä kirja, mutta ei niin hyvä kuin Shōgun ja Noble House. Joka tapauksessa 1860-luvun Aasia ei ole vahvinta aluettani, joten Tai-Pan oli todella tervetullut lisä kirjahyllyyn.

Erityismainintana James Clavellista täytyy sanoa sen verran, että kirjoissa väkivalta on suhteellisen harvinaista ja raiskaukset loistavat poissaolollaan. Kun joku pahoinpidellään tai tapetaan Clavellin romaaneissa, sille on yleensä jokin painava syy. Tätä kun vertaa varsinkin saman tyylilajin espanjalaisten kirjailijoiden tapaan raiskata kaikki naiset ja murhata lapset varsin graafisella tavalla ensimmäisten kahdenkymmenen sivun aikana, voi vain kunnioittaa Clavellin tyylitajua.


Historiallisten romaanien aatelia.
4/5 Hyvä

Shōgun - James Clavell

Shōgun. Shogun. Vapaasti japanista suomeksi käännettynä, sotapäällikkö.

James Clavell teki niin massiivisen kokoisia kirjoja, että niitä voi käyttää murha-aseena. Ei sillä että edes harkitsisin moista, mutta vuonna 1975 julkaistu, vähän yli tuhatsivuinen Shōgun ei sovellu matkalukemiseksi kovinkaan hyvin.

Shōgun on osittain fiktiivinen, feodaaliajan Japaniin sijoittuva historiallinen romaani. Monilla kirjan lukuisista henkilöistä on oma todellinen esikuvansa 1600-luvun Japanin myrskyisessä historiassa, joten useat juonenkäänteet pohjautuvat näin ollen tositapahtumiin. Tarina alkaa englantilaisen luotsin huuhtoutumisesta Japanin rannikolle haaksirikon seurauksena. Muutaman muun eloonjääneen lisäksi luotsi, John Blackthorne, joutuu paikallisen daimion vangiksi. Tästä käynnistyy tapahtumaketju, joka johtaa murhiin, juonitteluun, rakastumiseen, petoksiin, vallankaappauksiin ja kaikkeen muuhun hauskaan, mitä kunnollisessa historiallisessa romaanissa pitää olla. Lisäksi kirjaa lukiessa saa pikakurssin japanin kielen ja kulttuurin perusteisiin. Mahtavaa.

http://www.goodreads.com

Kirjana Shōgun on pitkä ja siinä esiintyy todella monta henkilöhahmoa, joista jokaisella on jokin motiivi kulkea omia polkujaan. Tästä seuraa pahimmillaan pientä sekavuutta, sillä varomaton lukija saattaa mennä hieman sekaisin useista japanilaisista nimistä. Toisaalta kirja pitää niin tiukasti otteessaan, että sitä ei millään malta laskea käsistään. Kyseessä on mielestäni paras historiallinen romaani, johon olen koskaan törmännyt. Ruusun nimellä ja muilla vastaavilla voi pyyhkiä lattiaa.



Jos et ennen ollut kiinnostunut Japanista, niin tämä kirja korjaa asian.
5/5 Loistava!

Ruutukymppi - Tuomas Vimma

Anoppi yllätti jälleen. Taas yksi nappiin mennyt joululahja, nimittäin jatko-osa Tuomas Vimman Raksa-kirjalle. Täytyy myöntää, että Ruutukymppi pääsi hiipimään tehokkaasti tutkan alta. En ollut seurannut uusien kirjojen ilmestymistä vähään aikaan, joten tämä oli todellinen yllätys. Vieläpä mukava sellainen.

http://www.adlibris.com/fi/

Ruutukymppi toimii myös itsenäisenä, trilogiaksi muodostuvasta sarjassa erillisenä osana, mutta en näe syytä aloittaa sarjaa keskeltä. Suurin osa Raksan hahmoista on edelleen mukana kuvioissa ja Hyperborea Construction -yrityksen korjausrakennusbisnes vetää hyvään malliin. Päähenkilö Sami kyllästyy kuitenkin työnantajaansa ja lähtee kokeilemaan siipiään televisiomaailmassa.

Jos edellisessä osassa rakennusala sai kovaa ryöpytystä, niin Ruutukympissä tosi-tv -maailmaa ja sen rakennuskotikuntoonsisustusinnosuomenihquinkämppä -ohjelmia kohtaan ollaan suorastaan julmia. Kaltaiselleni ihmiselle tämä aiheutti suurta tyydytystä. Rakennusbisnes voi olla mätä, mutta televisiotuotannon kiemurat saisivat Sauroninkin häpeämään.

Rajua kritiikkiä, ajankuvausta, härskiä läppää, viinanjuontia, romantiikkaa ja ronskisti huumoria. Näistä aineksista on tämäkin Vimman kirja tehty. Raksalle tyypilliset seikat, kuten täysin epäpätevät sisustussuunnittelijat, ovat kuvassa mukana. Vaikka pidin tämänkin kirjan aiheesta, Ruutukymppi ei silti nouse edellisen osan tasoiseksi. Vertailen näitä kirjoja, koska voin tehdä niin. Kirjan kieli on värikästä ja täynnä viittauksia kirjallisuuteen ja populaarikulttuuriin. Mitä kirjalliseen ulosantiin tulee, Vimma hakkaa Vuorisen 6-0.

Annan kirjalle arvosanan 3/5, mutta vain siksi, että se ei yllä edeltäjänsä tasolle. Koska en lähde nostamaan Raksan arvosanaa, joudun antamaan Ruutukympille hieman huonommat pisteet. Itsenäisenä teoksena arvosana olisi hyvinkin ollut 4/5. Juuri tämän vuoksi minulle ei pitäisi antaa pienintäkään vallan murenta (se on tosin jo myöhäistä), sillä käytän valtaani väärin. Joka tapauksessa suosittelen tätäkin kirjaa vaikka lomalukemiseksi. Siinä se ajoi asiansa todella hyvin.

Puolikas arvosana? Kolmen ja neljän väliltä? Mutta eihän niin voi tehdä... Ei mitenkään...


Tositeeveetä turpaan.
3/5 Kohtalainen