Heroiini, hepo, polle, diasetyylimorfiini. Sitä Nikki Sixx piikittää itseensä joulusta 1986 jouluun 1987. Huumeiden käyttöä ei kuvailla sinällään hienona asiana, lähinnä lukijalle tulee surullinen olo koukussa olevan muusikon puolesta. Sixx vaikuttaa paikoitellen melkoiselta virtsapäältä, toisinaan taas säälittävältä, hallusinoivalta ja itsemurhaa hautovalta hahmolta.
Kansien välissä on myös Nikki Sixxin lähipiirin kommentteja entisistä tyttöystävistä bändinjäseniin. Nämä lyhyet tekstinpätkät eivät yleisesti ottaen mitenkään imartele antisankariamme... Kirjan graafinen asu on melko kaamea ja lähinnä nolo. Mustia ja kirkkaanpunaisia läiskiä, neuloja, sekavia piirustuksia. Toimii neljätoistavuotiaalle gootille.
Aihe on rankka mutta mielenkiintoinen, joten kirjan luki kerran läpi ilman suurempia tuskia.. Lisäksi pidän yhtyeen musiikista jonkin verran, mutta se ei nosta tämän teoksen arvostusta silmissäni lainkaan. Jos Mötley Crüe kiinnostaa sinua ilmiönä, osta jokin muu kirja. Jos taas haluat lukea huumevalistusta ja päästä sisälle Nikki Sixxin sielunelämään, tämä on oiva valinta. Nyt ei tee mieli heroiinia...
Witchy tombstone smile
I'm no puppet
I engrave my veins with style"
-Mötley Crüe
3/5 Kohtalainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti