Rommipäiväkirja - Hunter S. Thompson

Laitetaanpa näin perjantain kunniaksi ilmoille apatialla höystetty viinankatkuinen arvostelu. Vertauskuvallisesti, tarkoitan. Vuorossa on gonzojournalisti Hunter S. Thompsonin 22-vuotiaana kirjoittama romaani.

Journalisti Paul Kemp (Hunter S. Thompson) muuttaa Puerto Ricon San Juaniin tekemään reportterin hommia. Työpaikka ei ole maailman huippua, kollegat ovat sekopäitä ja elämä on muutenkin hieman likaista ja nuhjuista. Rommia kuluu Karibian yössä ja Puerto Rico näyttää rujotkin puolensa. Juonellisesti kyseessä ei ole mikään mestariteos, mutta Thompson onnistuu vangitsemaan hieman yli kahteensataan sivuun paljon tunteita ja toimintaa. Kyllä tätä hyvän rommilasillisen kanssa lukee ihan mielellään.

Kirjasta on tehty elokuva, jossa pääosaa esittää Hunter S. Thompsonin vanha kaveri Johnny Depp. Mies esitti Thompsonia jo elokuvassa Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. En tiedä missä vika, mutta tämän kirjan filmatisointi on tylsä, tympeä ja pliisu. Olin alunperin antamassa Rommipäiväkirjalle arvosanaa 3/5, mutta lisään siihen yhden kompensaatiopisteen surkean elokuvaversion vuoksi. Koska voin tehdä niin.

Jätetäänpä kirjat ja elokuvat sikseen ja aletaan puhumaan rommista. Lyhyesti sanottuna rommi on sokeriruokoviinaa, jonka ruskea väri tulee juurikin ruokosokerista. Halvoissa rommeissa väri on lisätty, ei kypsytyksen tuote. Hyvän rommin sotkeminen colajuomaan on raamatullista termiä käyttääkseni iljetys. Suositeltavia merkkejä ovat mielestäni mm. Mount Gay Extra Old sekä Brugal 1888. Jos rommi kiinnostaa sinua, tässä linkki hieman erilaiseen rommipäiväkirjaan.

"Siihen aikaan ei ollut juomaseurasta pulaa. Kukaan ei jaksanut kovin pitkään, mutta uusia tuli tilalle. Minä kutsun heitä vaeltaviksi journalisteiksi, koska mikään muu termi ei kuvaisi heitä yhtä osuvasti."
4/5 Hyvä

Minä, Lucifer - Glen Duncan

Mistäköhän tämä kirja kertoo? Aivan, kyseessä on minä-muodossa kirjoitettu kirja Vanhasta Vihtahoususta.

Idea on kieltämättä herkullinen. Sielunvihollinen saa viimeisen tilaisuuden pelastukseen, jos hän kykenee elämään ilman suurempia pahuuksia maan päällä ihmisen ruumiissa. Onnettomaksi ihmisparaksi päätyy surkea ja epämiellyttävän näköinen kirjailija Declan Gunn (ks. otsikosta kirjailijan nimi). Arvatkaa vaan, haluaako Valontuoja onnistua tässä? Aivan.

Lukija tuskin yllättyy, kun luvassa on huumeita, viinaa ja irstailuja. Gunnin ruumis joutuu koville Pahuuden Ruhtinaan ottaessa lomastaan kaiken irti. Aamutähti päähenkilönä on hauska ajatus, mutta tässä kirjassa myös valitettavan kliseisen.

Kirjan parasta antia ovatkin Perkeleen näkökulma maailmanhistoriaan Raamatullisine viittauksineen. Läpi käydään mm. Luciferin lankeaminen taivaasta, Aatamin ja Eevan karkotus paratiisista sekä Jeesuksen kiusaaminen erämaassa. Populaarikulttuurikin saa oman osansa. Välillä Paholaista käy lähestulkoon sääliksi, niin vakuuttavasti hän avaa mielestään epäreilua kohteluaan lukijalle. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että hahmona Saatana on aidosti kiinnostava. Jos Jumala on kaikkivoipa, eihän Pimeyden Prinssi voi pahuudelleen mitään. Aiheesta löytyy hyllymetreittäin pohdintaa, jos asiaan haluaa paneutua.

Eräs ystäväni joutui jättämään kirjan kesken kirjoitustyylin ja päähenkilön narsismin vuoksi. No, onhan kyseessä sentään itse Tämän Maailman Ruhtinas, Kaikkien Kansojen Eksyttäjä. Jos aihe kiinnostaa, tämä on ihan luettava ja paikoin oivaltavakin kirja.

[Lisää joku hassu kirosanan sisältävä vitsi tähän.]
3/5 Kohtalainen

Taivaanrannan kulkijat - Magnus Mills

Tämä kirja tarttui mukaan jostakin alelaarista, todennäköisesti kansikuvan värimaailman vuoksi. (Todella moni kirja jää kaupassa tai kirjastossa hyllyyn kansiensa vuoksi. I judge the book by it's cover).

Esteettiset seikat sikseen. Taivaanrannan maalarit on kirja yksinäisyydestä, laumasieluisuudesta ja auktoriteeteista. Se on oivaltava mutta valitettavan kevyt teos, joka nauraa ihmisen loputtomalle typeryydelle.

Päähenkilö, erakoitunut mies nimeltä Michael, asuu peltitalossa keskellä ei mitään. Lähimmät naapuritkin ovat matkan päässä. Arjen täyttää tuulen humina peltiä vasten ja elämä on leppoisaa, kunnes paikalle ilmestyy nainen, joka päättää muuttaa Michaelin luokse asumaan. Lisäksi erämaan rauhaa häiritsemään ilmaantuu messiaaninen Hawkins, laittaen alulle järjettömän projektin, jota ihmiset alkavat toteuttamaan. Michael onnistuu sotkemaan itsensä Hawkinsin kuvioihin, josta saadaan aikaan väkisin johdettua draamaa.

Mills maalaa ihmisestä kuvan typeränä, auktoriteettihakuisena ja hätääntyneenä olentona, onnistumatta herättämään suurempia tunteita. Tämä on harmillista, sillä mielestäni tässä olisi ollut potentiaalia. Taivaanrannan kulkijat ei ole varsinaisesti surkea kirja, mutta katsoisin mieluummin ruohon kasvua kuin lukisin tämän uudestaan.

Ohueksi jäänyt ja tylsä satiiri.
2/5 Välttävä