Heroiinipäiväkirja - Nikki Sixx

Mötley Crüen basisti Nikki Sixxin päiväkirjamerkintöjä Girls, girls, girls -kiertueelta koottuna kirjaksi. Seksi, huumeet ja rock'n'roll eivät ole koskaan kuulostaneet näin rujolta.

Heroiini, hepo, polle, diasetyylimorfiini. Sitä Nikki Sixx piikittää itseensä joulusta 1986 jouluun 1987. Huumeiden käyttöä ei kuvailla sinällään hienona asiana, lähinnä lukijalle tulee surullinen olo koukussa olevan muusikon puolesta. Sixx vaikuttaa paikoitellen melkoiselta virtsapäältä, toisinaan taas säälittävältä, hallusinoivalta ja itsemurhaa hautovalta hahmolta.

Kansien välissä on myös Nikki Sixxin lähipiirin kommentteja entisistä tyttöystävistä bändinjäseniin. Nämä lyhyet tekstinpätkät eivät yleisesti ottaen mitenkään imartele antisankariamme... Kirjan graafinen asu on melko kaamea ja lähinnä nolo. Mustia ja kirkkaanpunaisia läiskiä, neuloja, sekavia piirustuksia. Toimii neljätoistavuotiaalle gootille.

Aihe on rankka mutta mielenkiintoinen, joten kirjan luki kerran läpi ilman suurempia tuskia.. Lisäksi pidän yhtyeen musiikista jonkin verran, mutta se ei nosta tämän teoksen arvostusta silmissäni lainkaan. Jos Mötley Crüe kiinnostaa sinua ilmiönä, osta jokin muu kirja. Jos taas haluat lukea huumevalistusta ja päästä sisälle Nikki Sixxin sielunelämään, tämä on oiva valinta. Nyt ei tee mieli heroiinia...

"Silver spoon and needle
Witchy tombstone smile
I'm no puppet
I engrave my veins with style"
-Mötley Crüe
3/5 Kohtalainen

Rommipäiväkirja - Hunter S. Thompson

Laitetaanpa näin perjantain kunniaksi ilmoille apatialla höystetty viinankatkuinen arvostelu. Vertauskuvallisesti, tarkoitan. Vuorossa on gonzojournalisti Hunter S. Thompsonin 22-vuotiaana kirjoittama romaani.

Journalisti Paul Kemp (Hunter S. Thompson) muuttaa Puerto Ricon San Juaniin tekemään reportterin hommia. Työpaikka ei ole maailman huippua, kollegat ovat sekopäitä ja elämä on muutenkin hieman likaista ja nuhjuista. Rommia kuluu Karibian yössä ja Puerto Rico näyttää rujotkin puolensa. Juonellisesti kyseessä ei ole mikään mestariteos, mutta Thompson onnistuu vangitsemaan hieman yli kahteensataan sivuun paljon tunteita ja toimintaa. Kyllä tätä hyvän rommilasillisen kanssa lukee ihan mielellään.

Kirjasta on tehty elokuva, jossa pääosaa esittää Hunter S. Thompsonin vanha kaveri Johnny Depp. Mies esitti Thompsonia jo elokuvassa Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. En tiedä missä vika, mutta tämän kirjan filmatisointi on tylsä, tympeä ja pliisu. Olin alunperin antamassa Rommipäiväkirjalle arvosanaa 3/5, mutta lisään siihen yhden kompensaatiopisteen surkean elokuvaversion vuoksi. Koska voin tehdä niin.

Jätetäänpä kirjat ja elokuvat sikseen ja aletaan puhumaan rommista. Lyhyesti sanottuna rommi on sokeriruokoviinaa, jonka ruskea väri tulee juurikin ruokosokerista. Halvoissa rommeissa väri on lisätty, ei kypsytyksen tuote. Hyvän rommin sotkeminen colajuomaan on raamatullista termiä käyttääkseni iljetys. Suositeltavia merkkejä ovat mielestäni mm. Mount Gay Extra Old sekä Brugal 1888. Jos rommi kiinnostaa sinua, tässä linkki hieman erilaiseen rommipäiväkirjaan.

"Siihen aikaan ei ollut juomaseurasta pulaa. Kukaan ei jaksanut kovin pitkään, mutta uusia tuli tilalle. Minä kutsun heitä vaeltaviksi journalisteiksi, koska mikään muu termi ei kuvaisi heitä yhtä osuvasti."
4/5 Hyvä

Minä, Lucifer - Glen Duncan

Mistäköhän tämä kirja kertoo? Aivan, kyseessä on minä-muodossa kirjoitettu kirja Vanhasta Vihtahoususta.

Idea on kieltämättä herkullinen. Sielunvihollinen saa viimeisen tilaisuuden pelastukseen, jos hän kykenee elämään ilman suurempia pahuuksia maan päällä ihmisen ruumiissa. Onnettomaksi ihmisparaksi päätyy surkea ja epämiellyttävän näköinen kirjailija Declan Gunn (ks. otsikosta kirjailijan nimi). Arvatkaa vaan, haluaako Valontuoja onnistua tässä? Aivan.

Lukija tuskin yllättyy, kun luvassa on huumeita, viinaa ja irstailuja. Gunnin ruumis joutuu koville Pahuuden Ruhtinaan ottaessa lomastaan kaiken irti. Aamutähti päähenkilönä on hauska ajatus, mutta tässä kirjassa myös valitettavan kliseisen.

Kirjan parasta antia ovatkin Perkeleen näkökulma maailmanhistoriaan Raamatullisine viittauksineen. Läpi käydään mm. Luciferin lankeaminen taivaasta, Aatamin ja Eevan karkotus paratiisista sekä Jeesuksen kiusaaminen erämaassa. Populaarikulttuurikin saa oman osansa. Välillä Paholaista käy lähestulkoon sääliksi, niin vakuuttavasti hän avaa mielestään epäreilua kohteluaan lukijalle. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että hahmona Saatana on aidosti kiinnostava. Jos Jumala on kaikkivoipa, eihän Pimeyden Prinssi voi pahuudelleen mitään. Aiheesta löytyy hyllymetreittäin pohdintaa, jos asiaan haluaa paneutua.

Eräs ystäväni joutui jättämään kirjan kesken kirjoitustyylin ja päähenkilön narsismin vuoksi. No, onhan kyseessä sentään itse Tämän Maailman Ruhtinas, Kaikkien Kansojen Eksyttäjä. Jos aihe kiinnostaa, tämä on ihan luettava ja paikoin oivaltavakin kirja.

[Lisää joku hassu kirosanan sisältävä vitsi tähän.]
3/5 Kohtalainen

Dyyni (The Great Dune Trilogy) - Frank Herbert

Ai muka great? En nyt sanoisi ihan niinkään, sillä nimi The Awesome Dune Trilogy kuvaisi teosta paremmin. Suuren scifikirjailija Frank Herbertin kolme ensimmäistä ja sivumennen sanoen parasta Dyyni-kirjaa samoissa kansissa ja alkuperäiskielellä. Tämä tiiliskiven kokoinen trilogia on pakko-ostos jokaiselle science fictionin ystävälle. Teos sisältää kirjat Dune, Dune Messiah sekä Children of Dune.

Dyynin tarina ei valitettavasti ole kaikille tuttu, joten avataanpa sitä hieman. Tarinan keskiössä ovat aavikkoplaneetta Arrakis (toiselta nimeltään Dyyni eli Dune) sekä  paroni Leton johtama Atreidesin suku jolle planeetan hallinta on uskottu keisarin toimesta. Vanhat kaunat elävät kuitenkin yhä, joten Dyynin hallitsijoiden on syytä olla varuillaan... Vihamielinen ja kaukainen pölypallo Arrakis ei olisi muuten millään lailla tärkeä tai kiinnostava, mutta siellä ja vain siellä esiintyy Rohtoa (Spice). Rohto on elämää pidentävä aine, jolla on lisäksi muita varsin mielenkiintoisia vaikutuksia.

Lisäksi planeetalla elää jättimäisiä hiekkamatoja, joita aavikkokansa fremenit sekä palvovat, pelkäävät että käyttävät kulkuvälineinä. Fremenit ovat zensunni-muslimeista polveutuvia beduiinien kaltaisia sotureita, joilla on omat suunnitelmansa Dyynin tulevaisuuden suhteen. "God created Arrakis to train the faithful."

Jos The Great Dune Trilogy vaikuttaa tähänastisen kuvaukseni perusteella taas yhdeltä typerältä tai nololta scifi-kirjalta muiden joukossa, siihen ei ole mitään syytä. Dyyni-sarja on ennen kaikkea upea kasvutarina sekä kuvaus selviytymisestä, elämää suuremmista suunnitelmista, uskollisuudesta, vallasta ja vastuusta. Se on sekoitus scifiä, upeita henkilöhahmoja, vahvaa ja älykästä dialogia, romantiikkaa, mystiikkaa, filosofiaa, politiikkaa, ympäristötiedettä, uskontoa ja parapsykologiaa. Sekä niitä valtavia hiekkamatoja.

David Lynch ohjasi Dyynin ensimmäisestä osasta aivan kaamean elokuvan, mutta kirjoista on tehty myös kaksi ihan kelvollista minisarjaa. Mikään filmatisointi ei kuitenkaan tee tälle trilogialle oikeutta.

 "He who controls the Spice, controls the universe."
5/5 Loistava!

Emmanuelle - Emmanuelle Arsan

Kukkahattutädeille varoitus: Kirjan kannessa istuu nainen rinnat paljaana. Kamalaa. Järkyttävää. Maailma on pilalla. Mikään ei voi olla niin vaarallista ja tuomittavaa kuin vähäpukeinen naisvartalo.

Emmanuelle on eroottisen kirjallisuuden klassikko (Fifty Shades of Shit ei ole), jonka pohjalta on tehty useita elokuvia. Niissäkin näkyy tissejä.

Kirjan on tarkoitus olla kertomus omakohtaisista kokemuksista. En tiedä enkä välitä pitääkö tämä paikkansa. Kirjan päähenkilö Emmanuelle matkustaa Bangkokiin miehensä luo ja sukellus seksuaalisuuden maailmaan voi alkaa. Matka on hädintuskin alkumetreillä, mutta tositoimiin päästään jo lentomatkan aikana. Samanlainen tahti jatkuu läpi koko kirjan, eikä Emmanuelle epäröi ottaa kumppanikseen naista tai miestä. Tai molempia kerralla. Tai useampaa miesta samanaikaisesti.

Ollaanpa nyt hiukan rehellisiä. Vaikka seksikohtaukset ovat toisinaan helliä ja aistikkaita, toisinaan rajuja sekä härskejä, ne ovat kuitenkin pääasiassa hyvin kirjoitettuja. Muuten kirja on tappavan tylsä ja mielenkiinnoton. Dialogi on huonointa pitkään aikaan. Plussaa kansikuvasta.

Erotiikkaa kaukoidässä.
2/5 Välttävä

Miehen oma kirja

MIES!

Tiedätkö miten pihvi paistetaan? Osaatko tehdä pakkolaskun lentokoneella? Onko oikeaoppinen tapa polttaa sikaria hallussa? Sujuuko drinkin tarjoaminen naiselle? Hallitsetko pukukoodin? Pystyisitkö torjumaan hain hyökkäyksen?

Jos vastasit johonkin yllämainituista kieltävästi, niin ei hätää! Apuun tulee Miehen oma kirja. Yli kolme ja puolisataa sivua tiukkaa faktaa kaikesta siitä, mitä miehen tulee tietää ja osata. Yksitoista miehen elämän osa-aluetta yksissä kansissa.

Kirja on hyvin kirjoitettu, kuivan humoristinen ja sopivan asiapitoinen. Paikoitellen hypätään syvällisempäänkin pohdintaan, kuten kohdassa "Kuinka tarjota naiselle drinkki". Kirjan moninaiset ohjeet toki soveltuvat myös niille, jotka eivät istu valkoisen heteromiehen muottiin.

Jokaisen miehen tulisi omistaa tämä kirja.

"A man's gotta do what man's gotta do"
Tietokirja, ei arvosanaa.

Taivaanrannan kulkijat - Magnus Mills

Tämä kirja tarttui mukaan jostakin alelaarista, todennäköisesti kansikuvan värimaailman vuoksi. (Todella moni kirja jää kaupassa tai kirjastossa hyllyyn kansiensa vuoksi. I judge the book by it's cover).

Esteettiset seikat sikseen. Taivaanrannan maalarit on kirja yksinäisyydestä, laumasieluisuudesta ja auktoriteeteista. Se on oivaltava mutta valitettavan kevyt teos, joka nauraa ihmisen loputtomalle typeryydelle.

Päähenkilö, erakoitunut mies nimeltä Michael, asuu peltitalossa keskellä ei mitään. Lähimmät naapuritkin ovat matkan päässä. Arjen täyttää tuulen humina peltiä vasten ja elämä on leppoisaa, kunnes paikalle ilmestyy nainen, joka päättää muuttaa Michaelin luokse asumaan. Lisäksi erämaan rauhaa häiritsemään ilmaantuu messiaaninen Hawkins, laittaen alulle järjettömän projektin, jota ihmiset alkavat toteuttamaan. Michael onnistuu sotkemaan itsensä Hawkinsin kuvioihin, josta saadaan aikaan väkisin johdettua draamaa.

Mills maalaa ihmisestä kuvan typeränä, auktoriteettihakuisena ja hätääntyneenä olentona, onnistumatta herättämään suurempia tunteita. Tämä on harmillista, sillä mielestäni tässä olisi ollut potentiaalia. Taivaanrannan kulkijat ei ole varsinaisesti surkea kirja, mutta katsoisin mieluummin ruohon kasvua kuin lukisin tämän uudestaan.

Ohueksi jäänyt ja tylsä satiiri.
2/5 Välttävä